Dimex on erikoinen yritys. Miten meistä tulikin tämmöisiä outomuotoja?

Dimex on erikoinen yritys. Miten meistä tulikin tämmöisiä outomuotoja.

Meillä on perheyritys jossa ensimmäisen sukupolven yrittäjä on päättänyt jo päivän jolloin jää eläkkeelle, perjantai 29.12.2017.

Sukupolvenvaihdosta on tehty systemaattisesti, mutta se ei ollut itsestäänselvyys. Kävimme Riitan kanssa yliopistot ja olimme muissa töissä ensin. Dimexillä ihmettelimme täyspäiväisesti menoa useamman vuoden ennen kuin yhdessä päätimme että haluamme yrittäjyyttä jatkaa. Omistajuutta siirrettiin minulle ja Riitalle jo vuonna 2004, mutta päätös yrittäjyydestään marinoitui vuoteen 2012 asti. wtf. Eikö se ole sääntö että vanhempien vaan pitää olettaa että kyllä he jatkavat tätä hommaa?

Meillä on hallitus jossa on 99 vuodesta saakka lähes tauotta ollut ulkopuolisia jäseniä. Siellä me päätetään asioita ihan muinanaisina ja miehinä, vaikka eihän perheyrityksissä niin pitäisi tehdä. Tulevat nyt meitä neuvomaan.

Olemme pyytäneet apua mm hr puoleen, proaktiiviseen myyntityöhön ja kansainvälistymiseen. Konsultteja, kuvittele, perheyrityksessä, kertomassa mielipiteitään. Miten tässä näin kävi?

Vaikka olemme vaatettaneet kaikki Suomen ammattimetsurit jo yli kymmenen vuotta, joskus on ihan oikeasti vaikeaa nähdä metsää puilta.

Pohdin viime hallituksen kokouksessa ääneen, että missä vaiheessa kaikki tulee huomaavaan, etten tiedä oikeasti vientihommista yhtään mitään. Minä sentään vastaan meillä viennistä.

Mäntylän Pertti sanoi että jos ajattelee noin, se tarkoittaa vaan että alkaa tietämään jo aika paljon.

Meille avun pyytäminen on ollut yksi asia joka on vienyt Dimexiä eteenpäin ja tehnyt meistä työvaatemarkkinoiden edelläkävijän. Panostukset vientiin, tuotekehitykseen ja brändin rakentamiseen jatkuvat. Olo on huojentunut, ettei tarvitse esittää tietävänsä kaiken kaikesta. Voi muuttaa mielipidettään kun perustelut ovat tarpeeksi hyviä.

Aktiivinen hallitustyöskentely on ollut meille kilpailuetu. Se tukee meitä kasvun tiellä tulevaisuudessakin. Kiitos Sari ja Pertti.

Olen ylpeä siitä miten Timo-setä, isä ja äiti ovat rakentaneet Dimexin siihen missä olemme nyt. Vahvalla arvopohjalla, jalat maassa, mutta pää pilvissä. Minä, Riitta ja Pete otamme kopin ja jatkamme tarinaa. Onwards and upwards. Minulle on neuvottu että tuo sanonta sopii tähän hyvin.

Asennetta ympäri Suomea

Osaavat jälleenmyyjämme palvelevat sinua yli 100 toimipisteessä.

 

Löydä lähin jälleenmyyjäsi