• was successfully added to your cart.

    All Posts By

    Tuire Krogerus

    Mitä tapahtuu nyt, kun toimari vaihtui

    Julkaissut | Blogi | Ei kommentteja

    Jännittävät 6 viikkoa toimarina on nyt takana ja joitain havaintoja on kerennyt tekemään.

     

    Huomio numero 1: Puhelin soi 2 kertaa enemmän kuin ennen. Muutkin haluaisivat myydä monenlaisia asioita potentiaalisille asiakkaille. Ihan niin kuin mekin.

    Huomio numero 2: Päivät menee hurjaa vauhtia kun päässä on 208 asiaa yhtä aikaa. Numero 209 on liikaa ja tipahtaa takaraivon kautta pois.

    Huomio numero 3: Meillä toimarin työ ei ole yksinäistä. Keskustelen jatkuvasti ihmisten kanssa kohtaamistamme asioista. Yhdessä pallotellaan ajatuksia ja ideoita joista valitaan sillä hetkellä parhaat vaihtoehdot. Jos ei jaksa olla vakava, niin kannattaa nauraa hetki.

     

    Yhden yhteistyökumppanin kanssa juttelin puhelimessa ja hän kertoili että oli innostuksella seurannut Dimexillä tehtyä sukupolvenvaihdosprosessia. Hän kertoi, että pätevyyttä voi hakea kahteen tapaan, joko kouluttautumalla tai työssäoppimalla. Minulla on ollut onni saada molemmat opit ja se on helpottanut siirtymää kovasti. Tehtiin isän kanssa töitä rinnakkain 8,5 vuotta. Siinä oli aikaa kohdata monia tilanteita ja keskustella paljon. Sitä kuuluisaa hiljaista tietoa siirtyi varmasti roppakaupalla myös.

     

    Mikäs nyt sitten tapahtuu? Toimarin nimi muuttui hiukan ainakin. Käytännössä olemme saaneet vaikuttaa jo pitkään siihen miten tätä yritystä johdetaan. Valitut linjat on sovittu yhdessä, eikä niiden syntymisessä ole ollut suuria ristiriitoja. Näin ollen suuria muutoksia ei ole tiedossa.

     

    Tulevaisuudessakin tulemme pitämään asiakkaan keskiössä ja teemme kaikkemme että palvelun taso on kiitettävä. Haluamme pitää kiinni nousujohteisista luvuista ja huolehtia yrityksen kilpailukyvystä joka päivä. Haluamme olla innovatiivisia ja ratkaisulähtöisiä. Haluamme että meidän kanssa on mukava tehdä yhteistyötä. Ja tämän kaiken haluamme toteuttaa hyvällä filiksellä. Niin kuin ennenkin.

     

    terveisin

    TJ Riitta Krogerus

    Suomi 100 Dimex liivi

    Julkaissut | Uutinen | Ei kommentteja

    Dimex on suomalainen perheyritys. Olemme olleet läsnä suomalaisilla työmailla vuodesta 1982. Rennolla dimexasenteella olemme pärjänneet erinomaisesti kansainvälisten kilpailijoidemme rinnalla. Olemme uskomattoman ylpeitä kotimaastamme ja sitä korostamme myös kun viemme dimexejä ulkomaille. Meidät on huomattu. Suomalainen Design, tietotaito työturvallisuudesta, vastuullinen tuotantoketju, vaatteen yksityiskohtien toimivuus työssä ja Suomen vaativat sääolosuhteet vaatteiden testausprosessissa erottavat meidät muista. Nämä kaikki kumpuaa Suomesta ja suomalaisuudesta. Meidän koti ja päämarkkina ovat kuitenkin Suomi. Kiitoksena haluamme valmistaa Suomi100 työliivin.

    Dimex- ja Suomi superfaneille arvotaan topallista liiviä somessa toukokuun aikana.

    Teemme sekä miesten että naisten mitoituksella tuotetta ja liivit saapuvat varastoon elokuun lopussa.

     

    Liivi ei tule yleiseen myyntiin.

    Kiitos Suomi!

    382_025-17

    Tuire Krogerus, perheyrittäjä

    Hygge ja Dimex Heimo

    Julkaissut | Blogi | Ei kommentteja

    Sen sijaan että olisin ollut naama liimattuna kirkasvalolamppuun  tai vetänyt maxit kuntosalilla, tänä talvena olen loiventanut talven energiatason vaihteluja hyggeilyllä. Hygge on tanskalainen termi. Tanskalaiset ovat maailman onnellisin kansa. Hyggeen liittyy läheisesti lämpimät viltit, kotitöitten välttely, kynttilänvalo, punaviini ja tee. Talven ja pimeyden fiilistely.

    Koska hygge on niin trendikästä, pitää varoa, ettei yritä olla paras hyggeilijä kaikista ns tophygge. Koska vertailemme itseämme niin kovasti sosiaalisessa mediassa, asiat muuntuvat helposti kilpaluksi. Sen lisäksi että olen aktiivinen äiti, menestynyt bisnesnainen ja harjoittelen kolmatta triathlonia varten, meditoin myös joka päivä. Olen äärimmäisen tehokas, mutta oh silti niin läsnä (toimhuom. edelliset lauseet saattavat sisältää liioittelua ja jopa valheita, ei pähkinää). Kunnianhimoa arvostan, mutta rentous pitäisi säilyä, jotta voimme olla itsellemme hyviä ja muillekin, töissä ja kotona.

    Somen toisella laidalla silti löytyy jotain todella arvokasta. Se ei ole kilpailua vaan yhteenkuuluvuutta. Onko some sittenkin joukkuelaji? Somesta löytyy oma heimo. Meidän tapauksessa Dimexheimo. Siellä ei itku kurkussa juoda sellerimehua ja crossfitata tai meditoida metri maan pinnasta taikka paheksuta ja syyllistetä nykyilmiöitä. Työnainen tai -mies pistää aamulla dimexit päälle, menee töihin, ottaa kuvan, jos siellä on jotain erityishuomionarvoista. Hän ottaa myös kuvan, kun hän vaan näyttää että täällä sitä ollaan töissä ja dimexit on päällä.

    Me Dimexillä haluamme olla parhaita, mutta ei vimmaisesti, ei vain pinnalta. Dimexasenteella. Rento suoritus. Vaikka olemme tänäkin vuonna kasvaneet, voin käyttää jopa sanaa huimasti, joka nurkalla on parantamisen varaa. Ikinä ei ole valmis, mutta nautitaan niistä hyvistä jutuista ja tuloksista. Hyggeillään tässä hetkessä heimona.

    Kiitos kaikille dimexiläisille ympäri Suomea ja maailmaa, heille jotka myyvät dimexiä tai toimittavat materiaaleja tai ompelevat tai suunnittelevat meidän vaatteita. Kiitos niille jotka päättävät meidän kanssa jatkaa kumppanuutta ensikin vuonna ja heille jotka tulevat uusiksi jäseniksi meidän heimoon. Kiitos heille jotka aamulla pistävät dimexit päälle. Me varmasti teemme parhaamme nyt ja ensi vuonna, dimexasenteella.

    Ajatelkaa kuina ihana juttu myös tanskalaisille. Ensi vuonna he voivat olla vieläkin onnellisempia, jos siellä aletaan käyttämään Dimexiä.

    Hyggeä Joulua ja ihan parasta Uutta Vuotta!

    Dimex on erikoinen yritys. Miten meistä tulikin tämmöisiä outomuotoja?

    Julkaissut | Blogi | Ei kommentteja

    Dimex on erikoinen yritys. Miten meistä tulikin tämmöisiä outomuotoja.

    Meillä on perheyritys jossa ensimmäisen sukupolven yrittäjä on päättänyt jo päivän jolloin jää eläkkeelle, perjantai 29.12.2017.

    Sukupolvenvaihdosta on tehty systemaattisesti, mutta se ei ollut itsestäänselvyys. Kävimme Riitan kanssa yliopistot ja olimme muissa töissä ensin. Dimexillä ihmettelimme täyspäiväisesti menoa useamman vuoden ennen kuin yhdessä päätimme että haluamme yrittäjyyttä jatkaa. Omistajuutta siirrettiin minulle ja Riitalle jo vuonna 2004, mutta päätös yrittäjyydestään marinoitui vuoteen 2012 asti. wtf. Eikö se ole sääntö että vanhempien vaan pitää olettaa että kyllä he jatkavat tätä hommaa?

    Meillä on hallitus jossa on 99 vuodesta saakka lähes tauotta ollut ulkopuolisia jäseniä. Siellä me päätetään asioita ihan muinanaisina ja miehinä, vaikka eihän perheyrityksissä niin pitäisi tehdä. Tulevat nyt meitä neuvomaan.

    Olemme pyytäneet apua mm hr puoleen, proaktiiviseen myyntityöhön ja kansainvälistymiseen. Konsultteja, kuvittele, perheyrityksessä, kertomassa mielipiteitään. Miten tässä näin kävi?

    Vaikka olemme vaatettaneet kaikki Suomen ammattimetsurit jo yli kymmenen vuotta, joskus on ihan oikeasti vaikeaa nähdä metsää puilta.

    Pohdin viime hallituksen kokouksessa ääneen, että missä vaiheessa kaikki tulee huomaavaan, etten tiedä oikeasti vientihommista yhtään mitään. Minä sentään vastaan meillä viennistä.

    Mäntylän Pertti sanoi että jos ajattelee noin, se tarkoittaa vaan että alkaa tietämään jo aika paljon.

    Meille avun pyytäminen on ollut yksi asia joka on vienyt Dimexiä eteenpäin ja tehnyt meistä työvaatemarkkinoiden edelläkävijän. Panostukset vientiin, tuotekehitykseen ja brändin rakentamiseen jatkuvat. Olo on huojentunut, ettei tarvitse esittää tietävänsä kaiken kaikesta. Voi muuttaa mielipidettään kun perustelut ovat tarpeeksi hyviä.

    Aktiivinen hallitustyöskentely on ollut meille kilpailuetu. Se tukee meitä kasvun tiellä tulevaisuudessakin. Kiitos Sari ja Pertti.

    Olen ylpeä siitä miten Timo-setä, isä ja äiti ovat rakentaneet Dimexin siihen missä olemme nyt. Vahvalla arvopohjalla, jalat maassa, mutta pää pilvissä. Minä, Riitta ja Pete otamme kopin ja jatkamme tarinaa. Onwards and upwards. Minulle on neuvottu että tuo sanonta sopii tähän hyvin.

    A+A blogausta

    Julkaissut | Blogi | Ei kommentteja

    Olimme viime viikolla A+A messuilla Düsseldorfissa. Tämä oli toinen kerta kun meillä oli oma osasto maailman merkittävimmillä PPE (personal protective equipment) messuilla. Paikalla oli 1887 näytteilleasettajaa 57 eri maasta ja yli 65000 vierailijaa. Viime kerralla menimme katsomaan mistä on kyse. Onko mielenkiintoa Dimexiä kohtaan? Työvaatemerkkejä oli valtavan paljon, mutta meissä nähtiin jotain erilaista. Saimme hurjan paljon tarjouspyyntöjä, joista osa on johtanut jatkokeskusteluihin, osa kauppaan, osa lisätietoon siitä markkinasta jota potentiaalinen asiakas edustaa.

     

    Tänä vuonna meillä oli suunnitelma. Miten hoidetaan logistiikka, millä hinnoilla tarjotaan ja mitä tuodaan esiin, mitkä ovat meidän kilpailuedut. Ne ovat erit kuin kotimarkkinoilla.

    Tuotanto Euroopassa mahdollistaa asiakaskohtaiset mallit, yrityksen koko mahdollistaa paremman ratkaisulähtöisemmän palvelun kuin jättimäisillä Euroopan huippumerkeillä. Dimex on myös uusi merkki, mikä mahdollistaa paremman katteen. Tuotesuunnittelumme on tehnyt valtavan harppauksen viime vuosina. Nyt emme ole enää takamatkalla, vaan rinnalla, jopa ohikin.

     

    Balttiassa olemme olleet läsnä jo 90-luvulta asti, Taivo ajaa paikanpäällä Dimexin asiaa, mutta muuten vienti on meillä uutta. Ennen kyselyihin vastattiin että emme voi palvella, nyt lähdetään hakemaan kauppaa kotia.

    Viennin aloittelun arjessa joutuu koko ajan arvailemaan mikä olisi paras ratkaisu, jos jokaista uutta tilannetta pohtisi ja analysoisi, ei aikaa olisi mihinkään muuhun. Lonkalta olen lähinnä vetänyt. Onneksi päätimme ottaa apuja ja nyt Uk:n, Saksan ja Ruotsin markkinaa selvittelee meidän apuna myös paikallinen konsultti. Vapauttavaa kun pystyy myöntämään milloin oma osaaminen paukkuu rajoilla.

     

    Messuilla kirjoitimme alle Benelux maiden osalta maahantuontisopimuksen SignCo kanssa ja myös Islannista saatiin virallinen kumppani N1. Kummankin firman kanssa olemme tehneet töitä tämän vuoden ja hyvältä on tuntunut että vaikka kulttuuri on eri, olemme löytäneet samoilla arvoilla, innostuksella ja hallitulla kasvutavoitteilla varustetut yritykset.

    Kuka olisi arvannut kylmän Islannin ostovoiman tai että Belgiassa meidän suunnittelua pidetään äärimmäisen tuoreena ja heille sopivana. Eron näkee heti. Niin ne sanovat.

    Meidän messuosastolla viihtyi myös AG-Technologiesin Gleb ja Anton joiden kanssa olemme jo muutaman vuoden tehneet kauppaa. AGT toimii jälleenmyyjänä Pietarissa ja myy myös Sievin kenkiä. Yhteistyö on ollut helppoa ja mutkatonta. Heidän innostus tarttuu myös meihin. Tässä Glebin ajatuksia Venäjän markkinasta.

     

    Jokaisella venäläisellä yhtiöllä on oma kumppanuushistoriansa suomalaisten yritysten kanssa. Tässä artikkelissa en haluaisi yleistää erilaisten organisaatioiden kokemuksia tai etsiä yhtäläisyyksiä. Haluaisin vain jakaa joitakin omia havaintoja ja mahdollisesti joillekin lukijoista nämä havaintoni osoittautuvat hyödyllisiksi.

     

    Suurin osa Luoteis-Venäjän asukkaista on sitä mieltä, että suomalaiset tavarat ovat lähtökohtaisesti laadukkaita, luotettavia ja uskottavia. Tässä on esimerkki. Esitellessään Dimexin malleja myyntipäällikkö pitää mielessään 4-5 tiivistelmää, jotka kertovat tuottajasta, sen historiasta, tämän mallin piirteistä ja eduista potentiaalisille asiakkaille. Monta kertaa olemme olleet sellaisessa tilanteessa, jossa asiakas pysäyttää myyntipäällikön seuraavan lauseen jälkeen: ”Tämän kappaleen on tehnyt Suomessa Dimex-yritys, joka on toiminut työvaate-markkinoilla yli 30 vuotta.” Muut perustelut ovat käytännössä tarpeettomia ostajalle. Kaikki edut käyvät ilmi hänelle ja ostaja itse ”näkee” mahdolliset hyödyt.

     

    Tämän kolikon kääntöpuolena on käsitys siitä, että suomalaiset tuottajat ovat liian perusteellisia ja joskus liiankin yksityiskohtiin paneutuvia. Venäjän markkinat ja väestö on Suomen väestöä paljon suurempi. Niinpä yritykset Venäjällä eivät ole niin tunnollisia mahdollisten virheiden riskeille ja sen seurauksena, osittain maineen menetykselle. Niinpä monet asiat venäläisten ostajien mukaan olisi tehtävä paljon nopeammin kuin todellisuudessa asiat Suomessa hoidetaan.

     

    Tuotteiden asemointi markkinoilla ja brändääminen Suomessa poikkeaa merkittävästi samojen tavaroiden asemoinnista Venäjän markkinoilla. Esimerkiksi suomalaisen käsitys ”oikeasta” hinnasta tuotteelle A- xxxx euroa ja palvelulle B-xx euroa. Venäläisten silmissä voi olla täysin päinvastainen kuva. Suomalainen kokemus on toki hyödyllinen. Mutta se ei toimi pelkästään ohjeena, vaan mahdollisuuksien tienä, joka on jo toteutettu, mutta eri ihmisillä, eri mentaliteetilla ja eri markkinoiden konjunktuurissa. Halutun markkinarakon etsiminen Venäjällä on mahdollista vain olemalla aktiivisesti ja jatkuvasti yhteydessä lopullisiin ostajiin, kun taas yksinkertaisesti kopioimalla suomalaisten menestystarinoita tuskin saadaan positiivinen tulos.

    Syynä, miksi haluamme työskennellä suomalaisten valmistajien kanssa, erityisesti Dimexin kanssa, on sisäisten liiketoimintaprosessien tyylikkyys. Tämä koskee kaikkea organisaation logistiikasta ja dokumenttien hallinnasta tuotteiden laatuun. 3 vuoden yhteistyömme aikana ja satojen toimitusten aikana, tuskin löytyy edes 2-3 tapausta, kun jokin on mennyt pieleen. Mielestäni tällä liiketoiminnalla on suomalaiset erityispiirteet, sillä monilla muilla eurooppalaisilla toimittajallamme tilanne näyttää hieman erilaiselta.

    Useimmat suomalaiset tavarat, mukaan lukien työvaatteet, koetaan Venäjällä melko minimalistisina tuotteina, tuotteina ilman hienouksia. Esimerkiksi Dimexin työvaatteissa emme näe muita värimuunnelmia samassa mallissa. Valmistus on teroitettu melko kapealle valikoimalle, ja pääosassa on luotettavuus, kestävyys, käytännöllisyys ja pienet menoerät. Venäjän Työvaate-markkinoilla suhtaudutaan tähän asiaan enemmän positiivisesti, koska täällä jaetaan samat arvot. Mutta valmistajien menestys, esimerkiksi, naisten vapaa-ajan vaatteiden valmistajilla samanlaisella käsitteellä tulisi kyseenalaiseksi.

     

    Mediassa suuresti liioitellaan sitä, mitä Venäjällä oikeasti tällä hetkellä tapahtuu. Suurin osa menestyneimmistä yrityksistä voi yhtä hyvin kuin 2-3 vuotta sitten. Heikot yritykset joko suljetaan tai ne ovat jo melkein konkurssin partaalla. Tämä on tyypillinen tilanne missä tahansa markkinataloudessa, jossa heikon on muutenkin pakko peruuttaa. Venäjä on edelleen suuri markkina-alue, jolla on suuri kasvupotentiaali yrityksille, joilla on hyvät tuotteet ja vakiintuneita sisäisiä liiketoimintaprosesseja. Tervetuloa!

     

    Se että vienti vähitellen lähtee Dimexillä liikkeelle, on meille kaikille hieno asia. Tämä on investointi tulevaisuuteen. Suomi on meidän koti ja päämarkkina. Ainoa tapa jolla onnistumme kasvamaan, on pitää hyvää huolta nykyisistä asiakkaista ja monistaa niitä asioita laajemmalle porukalle joissa niin hyvin olemme onnistuneet täällä. Go Team Dimex!

     

    WP_20151029_13_43_17_Pro WP_20151029_13_34_53_Pro WP_20151029_13_40_29_Pro WP_20151029_13_42_49_Pro

     

    AG -Technologiesin sivuihin voit käydä tutustumassa Ag-Techonologies

    Dimex näkyy ja klikkautuu syksyllä

    Julkaissut | Uutinen | Ei kommentteja

    Syksyllä Dimexin mainokset näkyvät isosti sähköisissä kanavissa

    Mukana Kauppalehden tabletti versio, rakennuslehden printti + netti ja uutiskirje sekä Nettiauto.com, Nettimoto.com, Nettivene.com, Nettikaravaani.com, Nettivaraosa.com, Nettikone.com, Nettimökki.com, Nettimarkkina.com, Ampparit.com, Tekniikanmaailma.fi, Rakennusmaailma.fi, Erälehti.fi, Golfpiste.com, Vauhdinmaailma.fi, Dome.fi, Muropaketti.com

    Dimex_banneri_2_1536x2008_082015-brandi otavamedia

    tinkiminen

    Dimex_banneri_1_2048x1496_82015

    Dimexasenne

    Julkaissut | Uutinen | Ei kommentteja

    Dimexasenne on kangas – joustava, hengittävä, kestävä

    Dimexasenne on mallisto – törkeen hyvännäköinen, toimivat yksityiskohdat, testattu käytössä, supersuosittu

    Dimexasenne on palvelua – Tuotteet tulee silloin kuin luvattu, ollaan ratkaisulähtöisiä, reiluja ja avoimia, meillä on parhaat tyypit töissä.

    asenne