Nautitaan keväästä, vuoden parhaasta ajasta

Aurinko paistaa jo varsin korkealla mutta vielä hiihdellään. Nautitaan keväästä; vuoden parhaasta ajasta, kesä edessä.  Golfin US Masters alkaa huhtikuun puolessa välissä jolloin ajatukseni alkavat vaihtua hiihdosta golfiin. Samoin vaihtuvat välineet ja asusteet. On hauska ajatella kevyempiä vaatteita, jopa shortseja. Työmaillakaan ei tarvita enää lämpimintä kerrastoa. Aika ottaa rennommin ja etsiä Dimexin uusi kuvasto ja valita jotakin kevyttä ja virkistävää. Pienillä asioilla on suuri merkitys.

Olen istunut Dimexin hallituksessa kohta vuoden päivät. Tullut täysin uuteen ympäristöön, ja huomannut miten kiehtovaa arkinen ”Homma” voi olla. Liiketoiminnan perusasiat ovat kunnossa, työyhteisön hyvä henki, perheyrityksen arvot, uuden sukupolven tahto uudistaa. Listaa voisi jatkaa. Tällaista ei saada aikaan kertaheitolla. Se on määrätietoisen työn tulos; hyvä johto, sitoutunut henkilöstö ja ennen kaikkea asiakas keskiössä.

Asiakaskeskeisyys on helpommin sanottu kuin tehty. Se on lähes kaikkien yritysten ja yhteisöjen strategiassa. Kuitenkin se jää suurimmalta osalta sisäistämättä. Miksi? Ajatellaan että kun tehdään asiakkaan vaatimusten mukaisia tuotteita niin myynti omien keinojensa avulla hoitaa lopun. Ei, vaan oikea asiakaskeskeisyys lähtee johdosta. Hyvä johto luo ilmapiirin yritykseen, ja saa muut mukaansa. Kun, kaikki ajattelevat asiakaskeskeisesti, niin ollaan jo voiton puolella. Enää tarvitsee tehdä asiat asiakkaalle helpoksi ja sujuvaksi. Helppo kysyä, helppo tarjota, helppo ostaa, helppo antaa palautetta ja sitten luonnollisesti sujuva toimitus oikeaan aikaan.

Dimexin asiakaskeskeisyys on parasta A-luokkaa.

 

Pertti Mäntylä, KTM

Dimex Oy, hallituksen jäsen