Mieli kuntokuurilla

Meillä Dimexillä henkilökunta on paljon liikkuvaa ja itsestään huolta pitävää. Niin kesäisin kuin talvisinkin vaihdamme vinkkejä eri liikuntamuodoista. Dimexin omistajat ovat pitäneet huolta siitä, että olemme päässeet firman puolesta kokeilemaan jos jonkinlaista aerobicia ja Nia-tanssia.

Viimeisempänä ja omasta mielestäni haasteellisimpana on ollut meditaatio.

Minäkin uskaltauduin mukaan vaikka tiesin, että on mahdollisuus joutua epämukavuusalueelle keekoilemaan omituisiin asentoihin. Raahasin peiton ja tyynyn mukanani ja ajattelin, että siinähän sitä on helppo työpäivän jälkeen ottaa nokoset pää tyhjentyneenä meditaation ansiosta firman uudella lattialla.

Mitä vielä! Hetken jo ajattelin, että huijausta koko juttu.

Kun käsky kävi, että piti vain keskittyä hengitykseen ja pitää ajatus siinä hetkessä niin itselläni ajatukset alkoivat risteillä kahta kauheammin. Keskityin niin, että päähän alkoi sattua ja takapuoli puutua.

Alkoi suorastaan ärsyttää! Tätähän pitää harjoitella kovemmin kuin maratonille juoksua!!!

Minä, joka tykkään pyörittää kymmeniä asioita hyppysissäni ja mielellään tosi nopealla tahdilla, pysähdyin ja heräsin positiiviseen ajatukseen, että tämä on se minun juttu. Tällä minä saan itseni pysähtymään aina silloin tällöin.

Meidän, jotka työskentelemme asiakaspalvelussa hyvin hektisessä ympäristössä, tulisi välillä pysähtyä ja rauhoittaa mielemme. Näin pystymme olemaan aina asiakkaan kanssa juuri siinä hetkessä ja mahdolliset virheet minimoidaan täysin. Mielestäni tämä meillä onnistuukin jo hyvin, mutta ainahan kaikessa on parantamisen varaa.

Tämän ajatusleikin eli meditaation kautta minustakin tulee varmasti rauhallisempi ja seesteisempi asiakaspalvelija ja työtoveri, ainakin toivomus siitä on itämässä päässäni Joten suosittelen lämpimästi laittamaan mielen kuntokuurille.

Seuraavaksi voisin alkaa harjoitella ajatuksenlukua, mutta epäilen, että sitä ominaisuutta en millään mantralla saa itseeni niin pyytäisin teiltä hyvät asiakkaat palautetta asiakaspalvelustamme. Niin risut kuin ruusutkin ovat tervetulleita

Positiivisin ajatuksin!

Anne Lamberg

Asiakasvastaava

anne.lamberg@dimex.fi