Messu – urheilua !

Aloittaessani työt vuosia sitten dimexillä sain mahdollisuuden ensimmäistä
kertaa tutustua messu – maailmaan myös näytteille – asettajan roolissa.
Silloin työelämässä pidempään olleet konkarit kertoivat legendaarisia juttuja
messumatkojen ammatillisesta vaativuudesta.
Kuulostivat olevan rankkoja reissuja, olit sitten messuilla vieraana tai ihan vaan osastolla töissä.
Messujen jälkeen tai jopa niiden aikana, oli havaittavissa sykkeen nousua,
hikoilemista ja saattoipa joillakin pettää jopa koko kuntopohjakin.
Siis melkoinen urheilu – suoritus !
Parin viikon päästä pitää messu-kunnon olla huipussaan. Osallistumme silloin kuljetus – ja logistiikka messuille Helsingissä.
Varmistimme, että urheilu – suorituksilta ei voi välttyä ainakaan dimexin – osastolla.
Nimittäin alkuvuonna päädyimme tekemään yhteistyö – sopimuksen
Salibandy – liigan kanssa. Aloitimme välittömästi miettimään missä voisimme näkyä muuallakin yhteisesti kuin pelikentällä. Niinpä messu-osastollamme on mahdollisuus lajia vähemmän tuntevienkin kokeilla miten se veto lähtee ?
Suomen ennätys on muuten 179 km/tunnissa ! Sen tempaisi maailman ennätyksen Suomelle ratkaissut Tero Tiitu tv-ohjelmassa Ennätystehdas.
Saapa nähdä rikotaanko ennätys messu-huumassa ? Joka tapauksessa parhaan vedon mittauttaja tullaan palkitsemaan.
Miksi sitten juuri Salibandy ? Onhan niitä muitakin lajeja.
Vastaus: Kentällä nähdään kovaa työntekoa joka on meidän sydäntämme lähellä.Harrastajien ja katsojien ikärakenne on sellainen, että uskomme läsnäolomme siellä tuovan lisäarvoa markkinointiimme jo lähitulevaisuudessa.Toivottavasti sitäkin voidaan mitata jo messuilla.
Niin kuin se hirmulämäri.