Karkki vai kepponen

Uskallan väittää, että meillä vietetään parhaillaan uudenvuoden juhlaa. En tarkoita Julius Caesarin vuonna 46 eaa. määräämää kalenterivuoden uudenvuodenpäivää, jota vietetään 1. tammikuuta. Kyse on enemmänkin muinaissuomalaisesta juhlasta, jossa juhlistetaan työtä ja iloa. Kauden päättymistä ja uuden alkamista. Alun perin maanviljelyn ja karjanhoidon kauden vaihtumista, kekriä.

Muinaiset keltit puolestaan viettivät samhainia, talven alkamista, jolloin pohditaan mennyttä ja tehdään tulevaisuuden suunnitelmia. Dimexillä näihin aikoihin siirrytään talvisesonkiin, jonne on ladattu suuria odotuksia uutuustakin muodossa, josta povataan tulevan talven myyntimenestystä. Kun myynti keskittyy tulevan talven myyntiin, tuotekehitys miettii jo seuraavan kuvaston tuoteskaalaa vuodelle 2014.

Näiden perinteikkäimpien juhlien joukkoon voisi mainita anglosaksisen halloweenin, joka tunnetaan paremmin amerikkalaisena juhlamuotona. Halloween on Suomessa lähinnä kaupallinen juhla eikä se ole saavuttanut tunnettuutta kuten joulu, juhannus ja vappu. Suomalainen halloween on naamioitunut Angry Birdsiksi ja saavuttanut näin suosion. Voiko joku väittää, ettei Angry Birdsillä ja kurpitsalyhdyllä ole mitään samaa olemuksessa?

Lokakuun Finn-Build messuilla otettiin varaslähtö halloweenin viettoon. Kurpitsalyhtyjä eikä irvisteleviä kurpitsojakaan näkynyt messuosastolla. Tosin joku trikin tekijä oli liikenteessä. Hän ei taitanut saada messuosastolta karkkia niin teki kepposen. Jouduimme varkauden uhriksi. Uutuustakin esittelykappale lähti voron kynsiin. Lieneekö musta väri oransseine tehosteineen houkuttanut halloween karkeloihin?

Kenties asiansa osaava tiesi, ettei takkia ole vielä markkinoilla? Houkutus ja heikkous iskivät ennen varsinaista lanseerauspäivää – takki oli saatava heti. Toivottavasti tämä enteilee hyvää: takki on yhtä kuumaa kamaa kaupassa ja kiertää kassan kautta kilisten kuluttajien käyttöön.

 

Heli Inkeroinen

Tuotesuunnittelija