HYVÄÄ ALKANUTTA VUOTTA 2017!
Vuotta 2017 on jo eletty pari viikkoa. Alku on mennyt mukavasti, toivotaan loppupätkälle samaa! KIITOS asiakkaillemme, toimittajillemme ja yhteistyökumppaneille vuodesta 2016 ja hyvää alkanutta vuotta 2017.
Vuosi sitten aloittaessamme vuotta, näkymät olivat epäselvät. Oli asetettu kovat tavoitteet vuodelle 2016. Taloustilanne oli Suomessa sekava. Optimistina ennustin ja toivoin silloin, että kasvu – uralle Suomenkin talous kääntyy jossain vaiheessa. Taloustilanne vuoden 2016 aikana Suomessa hieman parani. Se tosiaan kääntyi plusmerkkiseksi, ei paljoa, ollaan onnellisia pienestäkin plussasta. Tätä kautta markkinatilanne hieman parani.
Vuosi 2016 oli meille hyvä. Työhyvinvointimme oli edelleen hyvällä tasolla. Dimexiläiset olivat hyvillä fiiliksillä. Asiakastyytyväisyysmittauksen mukaan tyytyväisyys meihin on tosi hyvällä tasolla. Liikevaihtomme kasvoi lähes 2,0 miljoonaa euroa, ylittäen 13 M€ euroa. Tuloksemme pysyi kilpailukykyisellä tasolla. Varmasti saimme apua hieman kohentuneesta markkinatilanteesta, ehkä jopa ”taivaalta”. Näen, että meidän tekemät valinnat ja tekemämme työ kantaa. Selvästi voitimme Suomessa markkinaosuutta. Vientimmekin kasvoi lähes miljoonaan euroon.
Oliko koko viime vuosi Dimexillä yhtä auringon paistetta? No ei ollut. Välillä oli pilvistä, sateista jopa myrskyistä. Oli isoja projekteja ja asioita, mitä olivat hyvin haasteellisia, jopa ongelmallisia sekä vaikeita. Meneeköhän Strömsössä aina niin kuin Strömsössä? Luin lapsilleni aikoinaan satuja ja niissä luki lopussa: ”He elivät onnellisena elämänsä loppuun saakka”. Ajattelin, että ei aina voi olla onnellinen. Vanhempana olen oppinut, että elämään kuuluu myös aikoja ja hetkiä, että olo ei ole onnellinen. Silti voi katsoa elämän kaarta, että siinä on ollut huikea määrä onnellisuutta. Niin oli myös vuodessa 2016. Niin kuin tekstistäni näette työ-sekä yksityiselämässä pätee hyvin paljon samat asiat, minun mielestä. Täysin niiden laittaminen eri koreihin, ei ole tarpeen. Molemmissa tarvitaan hyviä fiiliksiä.
On ollut erikoinen olo, kun on lähdetty vuoteen 2017. Suomen talouden näkymä on hieman positiivinen. On jopa odotettavissa, että markkinatilanne hieman paranee tänä vuonna. Tuntuu oudolta. Sinänsä tämä ei vaikuta meidän tekemiseen. On edelleen keskityttävä asioihin, mitkä on valittu. On keskityttävä omaan työhön ja juttuun. Näihin me pystymme vaikuttamaan. Myös meidän kilpailijat, joita on paljon, tekevät upeaa työtä. Tämä on hyvä muistaa, jotta ei lentele pilviin. On jatkettava hyvällä itsetunnolla ja nöyrällä mielellä. Meillä on mahdollisuus myös 2017 kasvaa ja vahvistua tavoitteiden mukaisesti. Tämän tavoitteen pää tukijalka on, että meillä on jatkossakin hyvät fiilikset työpaikalla. Meidän oma sana on: HYVÄ PÖSSIS. Tätä kautta meillä on mahdollisuus jatka asiakaskeskeisellä ja ratkaisukeskeisellä tiellä.
Pidetään itsestämme hyvää huolta. Armollisuutta tarvitaan itseäkin kohtaan tänä vuonnakin. Toivon, toimin ja uskon vuodesta 2017 hyvää. Välillä voi olla kuoppaista, sekin sisältyy hyvään vuoteen.
Oikein hyvää vuoden jatkoa!
Jukka
PS. Vuosi sitten viestin vastaavassa viestissä, että olen lapsenlapsistani paras leikkimään aikuisista. Edelleen olen säilyttänyt piikkipaikan heidän mielestä. Tosin nyt tuli huomautus, että et peleissä. Nyt alkoi kova painostus peli hommiin.
Viimeisimmät kirjoitukset
Kyösti Karhunen Dimexin johtoon
10 000 euroa Tukikummit-säätiölle
Bongaa Dimex ratikka!
Eurosafety 2022 Tampereella
2022 KAUPPALEHDEN MENESTYJÄT LISTALLA!
Dimex mukana Maxpo-messuilla 5.-7.5.2022
DIMEX ON MUKANA TULEVAN SYKSYN HUIKEALLA MESTARIT AREENALLA -KIERTUEELLA
Dimex näkyy pk-seudun väylillä ja pysäkeillä