Good service / Bad service

Palasin muutama vuosi sitten Australiasta kesätöistä ja tein välilaskun Wienin kentälle. Ihmettelin mitä kahvilan työtekijällä oli minua vastaa, hän vastasi kysymyksiini ynseästi ja oli töykeä minua kohtaan. Kahvia siemaillessani muistin tärkeän seikan, mies ei ollut tyly, Australialaiset olivat vaan niin ystävällisiä.

Ystävällisyys on periaatteessa yksinkertainen asia, mutta hyvä palvelu lähtee todellisuudessa firman arvoista, johtamis- ja toimintatavoista.

Dimexissä on pyöritelty ajatusta ylivertaisesta palvelusta. Sellaisesta josta asiakkaalle jää aina positiivinen olo. Tärkeää on myös muistaa että jos antaisimme jalkahieronnan jokaiselle asiakkaalle tapaamisen alkuun, ei asiakas silti välttämättä kokisi saaneensa hyvää palvelua. On myös huomattava, että aasialainen tapa kumartaa syvemmälle ja sanoa kyllä, vaikka todellisuudessa vastaus on ei, ei tee palvelusta ylivertaista Suomessa.

Tänä syksynä lähdemmekin kartoittamaan miten Dimex suomalaisena yrityksenä pystyy toimittamaan laadukkaan brandi tuotteen höystettynä paremmalla palvelulla. Kehitys ei ole koskaan valmis.

Lomat toivat intoa ja uutta puskua töihin ja nyt on hyvä lähteä positiivisessa vireessä kohti syksyä. Tahtotila on kohdallaan ja uskoa tulevaisuuteen riittää!

Annathan meille palautetta palvelustamme ja tuotteistamme, sitä ei saa koskaan tarpeeksi paljon.