DimexAsenne
DimexAsenne
Tämän vuoden teemaksi olemme nostaneet kannustamisen.
Kaikki me tarvitsemme kannustusta ja kaikilla meillä on mahdollisuus toimia kannustavasti. Kaikessa yhteistyössä, kun pelaamme toinen toisiamme paremmiksi, tarvitaan oikeanlainen myönteinen ja kannustava henki. Myös asiakkaamme tarvitsevat kannustusta. Teemasta tulee totta eli aidosti osa kulttuuriamme jos kannustaminen on meille aidosti tärkeä asia eikä vain annettu tekijä, josta puhuttiin jotain vuoden alussa tavoitteiden yhteydessä.
Yhdessä loimme hyvin konkreettisia asioita kannustamisen toteuttamisen ilmentymiksi:
POSITIIVISUUS, KIINNOSTUS, AUTTAMINEN, ROHKAISU,
KIITTÄMINEN, INNOSTUS, HUOMIOIMINEN
Kannustamiselle on hetkensä ja meidän on oltava hereillä niissä hetkissä jossa sille on tilaa ja tarvetta. Tämä on jokaisen meidän vastuulla. Aina emme tässä onnistu, mutta kun pidämme arvokkaasta teemasta yhteisesti kiinni, onnistumme yhä useammin ja yhä paremmin. Kun arjen paineet kasvavat, on monta asiaa hoidettavana, aika ei riitä ja osaamisen rajoja kokeillaan, on kannustamisella hetkensä. Kannustaminen sopii myös onnistumisen hetkiin kuin myös niihin hetkiin kun ei onnistu tai on ylipäätään vastoinkäymisiä.
Viimeisimmät kirjoitukset
Laatuasiantuntijaksi Dimexille!
Kyösti Karhunen Dimexin johtoon
10 000 euroa Tukikummit-säätiölle
Bongaa Dimex ratikka!
Eurosafety 2022 Tampereella
2022 KAUPPALEHDEN MENESTYJÄT LISTALLA!
Dimex mukana Maxpo-messuilla 5.-7.5.2022
DIMEX ON MUKANA TULEVAN SYKSYN HUIKEALLA MESTARIT AREENALLA -KIERTUEELLA